kun on oikeat kamppeet (tuilik, eli länsigrönlantilainen perinteinen hylkeennahkainen huppu/viitta/aukkopeite, tai kuivapuku, ja alla villakerrastoja muutama) ja tietysti kajakki, kesä Suomenlahdella loppuu vasta kun tulee liikaa jäitä meloa eteenpäin.
Näillä vehkeillä - minulla on itse oman rannan puista ja ostetusta puuvillakankaasta tehty kajakki allani - minun kesäni ei loppunut eilen.
Terminen kesä jo monin paikoin Suomessa päättyi eilen. Sen määritelmä kun on että yölämpötila keskimäärin pysyi alle 10 asteen.
Kuka sanoo koska kesä loppui? Kuka kertoo minulle mehiläisten sanoman niiden surratessa kasvihuoneeni chileissä?
En minä. Etkä sinä.
Siis kuka?
Punainen on yhteinen sopimus. Siitä, punaisen mahdottomuudesta, olen tehnyt taidetta pennusta asti. Sinun punaisesi rajat eivät ole naapurisi punaisen rajat. Hänestä se rajapunainen on jo sinistä, tai oranssia.
Vaan mitäpä väliä sillä? Kuusikiloinen järvitaimen, joka tarttui siikaverkkoon, on aika saman näköinen kuin järvilohi. Ja kun täältä Puulalta molempia nostetaan, voisimme kinata pitkän illan. Mutta hiton hyvä syötävä se on, olkoon pilkuton lohi tai kumman väkäleukainen taimen.
Minä vetäisen sen ruodottomaksi ja panen perkeet kiuhumaan hitaasti pariksi tunniksi. Parempaa sashimia tai kalalientä et ole syönyt koskaan.
Siinäpä se.
Elintasoa mitataan.
Bhutanin viimeinen kuningas, ennen kuin luopui vallastaan perustuslaillisen demokratian hyväksi, lanseerasi valtiotaan ja kansaansa mittaamaan käsitteen elämisentaso.
Kun tulee jano, kävelen järven rantaan.
Kun tulee nälkä, vien soutuveneelläni muutaman verkon ja katiskan ulos. Ja näin loppukesällä poimin hätänälkään mustikoita tai puolukoita. Ja pikapaistan, voissa!, ukonsienen hatun.
Suurin osa tuntemistani taiteilijoista on köyhiä, mitattiin sitten elintasoa tai elämisentasoa.
Elintason niukkuus lienee hyväksytty valinta - vaikka ns huiput keräilevätkin Mersuja.
Mutta elämisentason niukkuus on säälittävää.
Kun nuori taiteilija väistämättä valitsee vähäiset tulot: töistään, hanttihommista, sossusta jne, mikä typeryys on valita myös vähäinen elämisentaso!
Schnabeliksi tai Ristiksi ei pääse taiteellisilla lahjakkuuksilla. Markkinointiekonomin koulutuskaan ei riitä - pitää olla luontaista kykyä. Itsensä markkinointiin, ei taiteiluun.
Onko se sitten elämisentasoa? Menestynyt markkinointi-artisti voi tehdä isoja teoksia isoihin paikkoihin joista hyvin pienilevikkiset taidejulkaisut kirjoittavat isosti, ja ehkä isot uutiskanavatkin Tv:ssä uutisoivat minuutin.
Ja voi ajaa isolla autolla, Hummerilla peräti. Ja jatkaa heikkoa itsetuntoaan lukemattomilla muilla tavoilla.
Ei, se ei ole elämisentasoa sen enempää kuin suurin osa edes köyhien taiteilijoiden köyhästä taiteilusta. Ja koska kumpikaan ei ole elämisentasoa, se on surkeaa. Eikä ainakaan taidetta.
Paistan nyt saunalta kävellessä nappaamani kuusi pientä punikkitattia, yksinkertaisella reseptilläni. (Salainen, tietysti!) Niiden sivuun tulee pieniä tomaatteja kasvihuoneesta, ja eilisiä siikoja graavattuna (koita tätä: rosepippuria, tinjamia, sokeria, suolaa - kolme-neljä tuntia siian koosta riippuen)
Taide on taiten tekemistä.
Kameran ja pensselin ja kitaran voit heittää mereen.
kehottaa
Lauri Nykopp
jonka mereen heittämistä ei ole lukua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti