Muurahaiset

Sataa lunta. ”Maa on aivan valkoinen... ja Killellä on tonttulakki päässä,” lapsenmielisenä rallattelen.

Ilo on otettava hetkestä.

Marko Vuokolan näyttelyn avajaisissa Galleria Anhavassa (näyttelystä lisää myöhemmin) tapasin Pete Kuokan. Pete on se taikasormi, jonka kuvanvalmistuksen ansiosta kuvat niin monissa valokuvakirjoissa näyttävät hyviltä. Puhuimme tietysti ammatillisiakin: digitaalista kuvanvalmistusta, uusimpia tulostusmateriaaleja. Ja Pete kuvaili suunnittelemansa videoteoksen. Vahva idea, ajassa. Toivon että hän sen toteuttaa. En tietysti paljasta juonta. Teos shokeeraa ilmastonmuutoksen väistämättömällä konkretialla.

Ja siitä linssitaiteesta siirryimme väkisin elämän taiteeseen. Tuhon estetiikkaan ja edistysuskonnon etiikkaan.

Pete referoi Englannin ilmatieteen laitokseen kuuluvan Hadley Centren uusinta julkistusta, joka jotenkin minulta oli jäänyt huomaamatta. (Ei ole tv:tä eikä Hesaria, vain Hisari, ja toki netti, josta ekologisesti kestävämmin voi saada kaikki uutiset. Lähitoimintaa kuten Hisaria (=Hirvensalmen Sanomat), joka ilmestyy 8-sivuisena kerran viikossa, haluan tukea.)

Hadley Centre tutkii ilmastonmuutosta.

Heidän tuoreimmat tulevaisuusskenaarionsa näyttävät todennäköisimpänä keskiarvona että 2070 maapallon keskilämpötila on noussut noin 4C. Se tarkoittaisi Etelä-Suomessa noin 8C vuotuisen keskilämpötilan nousua. Ja Pohjoisnavalla noin 15C nousua. Ja mm koko Länsi-Afrikassa sateettoman kuuman aavikoitumisen. Tässä linkki: Hadley Centre.

Dramaattisesti muuttuvan ilmaston kanssa ihmislaji saattaa selvitä aika pitkään, huikeita sopeutujia kun olemme.

Mutta ei 7 miljardia ihmistä. Ei sinnepäinkään.

Ja jos Pasi Toiviaisen kirjassaan "Ilmastonmuutos.Nyt" (Otava, 2007) hahmottama inhorealistinen skenaario toteutuu, sinua ei muistele kukaan iso-äidin-isän-isän äitinä (tai isänä). Lue Toiviaisen kirja ennen kuin teet lisää valokuva- tai muuta taidetta. Siirry paikallisen kirjastosi sivuille.

Ja kun se kirja aiheellisesti masentaa, lainaa kirjastosta myös Risto Isomäen kirja "34 tapaa estää maapallon ylikuumentuminen" (Gummerus, 2008). Isomäki on taitava tiedekirjoittaja, ja hänen hullun tiedemiehen luovuutensa tuottaa ajassamme vahvimmin olevaa taidetta. Yhteisötaidetta, ajatusten taidetta, tai miten se sitten luokiteltaisiinkaan. Ainoa kelvollinen merkittävän nykytaiteen määritelmä jonka olen löytänyt on: "taide on tulevan peili".

Samaan putkeen suosittelen lukemaan myös Isomäen uusimman, "Kosminen rakkaus vai suuri saatana – 20 päätöstä ydinvoimasta" (Into Kustannus, 2009). Siinä hänen esittämänsä kysymykset (ja tietotaustat niille) kuuluvat jokaiselle tätä lukevalle.

Pete oli jo tilannut tämänkin uuden kirjan kirjastosta.

Minä menen nyt Isomäen innoittamana vahvistamaan muurahaisten pesiä. Ja otan otan varmaan niiden juoksusta valokuvataide-valokuvia.
Huvikseni, lapsenmielellä.